sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Minion maskotti autoon

Sain idean selaillessani Facebookin eri käsityö-ryhmiä. Huomasin, että moni oli tehnyt kosteudensiepparin autoon virkkaamalla erilaisia pussukoita tai hahmoja. Koska pidän erittäin paljon Minion hahmoista, halusin virkata itselleni sellaisen autoon poistamaan kosteutta. Joten tuumasta toimeen. Vähän aikaa etsiskelin jämälanka laatikoitani ja löysin itselleni minion hahmoon sopivat värit sekä tarpeeksi lankaa toteuttaa projekti. Tämän jälkeen etsiskelin eri laukkujen mukana tulleita kosteuden poistaja pusseja joita olen jemmannut, mutta ilmeisesti jemmasin pussit niin hyvään talteen, että piti suunnitella jotain muuta täytettä. Selailin nettiä, lueskelin mitä kukin oli kokeillut ja päädyin kristallisoituun kissan hiekkaan.

Hahmon virkkaus tapahtui yhdessä illassa, olisikohan mennyt jopa 4 tuntia aikaa maksimissaan. En suunnitellut mitään ohjetta, virkkasin vain fiiliksen mukaan. Ja tälläinenhän siitä tuli.

Edestäpäin vielä ilman täytettä


Takaapäin ilman täytettä


Täytteen kanssa
Nyt noin viikon on ollut jo hahmo autossa ja hyvin on kyllä imenyt kosteutta pois, kaikkein parasta on se, että uusio käyttöinen on, joten kun tehot menevät, niin voi saunassa kuivattaa ja viedä uudestaan autoon hoitamaan hommaansa.

1 kommentti:

  1. Mä en ole ikinä ennen edes kuullu tommosesta, hyvä idea, meillä on ainakin välillä auto sellainen huuru koppi. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista

Kiitos risuista ja ruusuista ;)

Kiitos käynnistäsi blogissani!

Kommentit ovat tervetulleita niin hyvät että pahatkin.

Muistathan senkin, että kuvat ovat itse ottamiani ja et kopioi niitä.